Pyörähdettiinpä Lohjalla

Lauantaina  mökillä aikainen herätys, ensimmäinen rataantutustuminen Lohjalla jo kello 7.50. Eihän tuo meikäläiselle nyt niin ongelmallista ole, herätys varttia vaille kuusi. Tai siis olin asettanut kännykän herättämään tuolloin, mutta turhaan. Heräsin jo puolelta ilman herätystä. Virkeänä ja innokkaana. Samaa ei voi sanoa Tabesta, jonka jouduin kaivamaan petivaatteiden joukosta. Toki se oli käynyt aamupalan nauttimassa, mutta luikahti saman tien sänkyyn minun kerätessä tavaroita. Mutta ei auta, lähdettävä oli kun mamma niin tahtoi.

Olivat luvanneet sadetta lauantaiksi, mutta ainakin meillä oli vielä ihan hyvät kelit. Poutapilvistä ja lämpötila parissakymmenessä. Henri Luomala oli tehnyt mukavat radat. Niissä ei periaatteessa olisi pitänyt olla meille mitään erityisen vaikeaa. Mutta onnistuinhan minä tapani mukaan hyllyt niistä keräämään. Minä nimenomaan, Tabe oli kiltti ja kuuliainen.

Ensimmäisenä oli agirata. Alku sujui ongelmitta. Tabella mukava vauhti ja itselläni tunne, että ollaan samalla radalla. Itse asiassa  tuntui todella mukavalta. Asenne oli kohdalla, kerrankin. Ehkä syynä oli viime viikkojen kuntokuuri. Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että ehdin jopa ohjata radalla enkä pelkästään epätoivoisesti yritä keretä paikasta toiseen. En tiedä, näkyykö se vielä radalla, mutta tuntuu ainaskin, että liikkumiseni olisi parantunut.

Hylly meille tuli keinun jälkeisen hypyn jälkeen, kun ohjasin Taben putken väärään päähän. Olin ajatellut sokkaria putken jälkeen, mutta jo Taben mennessä putkeen tajusin, etten ehdi Taben edelle, joten tein takaaleikkauksen keinulle. Hyppy meni vielä oikein, mutta sen verran olin jäljessä käännöksessäni, että suuntani oli putken väärä pää. Harmittava juttu, mutta saatiin sentään tehdä rata loppuun, kun hylly tuli loppusuoran alussa. Jos nyt jotain positiivista hyllystä löytää.

Hyppäri oli sitten niin täydellisesti omaa mokaani, kuin vain voi olla:


                               
 Alun lähtösuora ja sen jälkeinen käännös, välistäveto ja kepeille meno sujui hienosti. Mutta sitten tein jotain, mitä ei todellakaan pitäisi enää radalla tehdä: olin rataantutustuessani päättänyt jäädä putken jälkeisen hypyn putken puolelle, mutta putkea edeltävällä hypyllä sitten aloinkin pohtia, josko sittenkin  lähettäisin Taben hypyltä putkeen ja menisin itse sitä vastaanottamaan hypyn taakse. Tätä pohtiessani unohdin sitten ohjata Tabea putkeen, jolloin olin ilmeisesti jo lähtenyt siirtymään hyppyä kohden vieden samalla Taben putken väärään päähän! Pikkuisenko olin vihainen itselleni! Näin ei vaan pitäisi tehdä!

On se vaan niin kumma, että osaan sabotoida meidän nollat kerta toisensa jälkeen! Ratojen jälkeen olo oli taas hieman kaksijakoinen: olin tyytyväinen Tabeen, omaan liikkumiseeni ja jaksamiseeni mutta samalla harmitti varsinkin hyppärin hölmöily. Koskahan kaikki natsaisi lopultakin kohdalleen. Sitä odotellessa.