Päivälenkillä

Flunssassa, kotona. Johtuuko tää nyt sitten ilmastonvaihdoksesta vaiko töissä tapahtuvasta ilmastointikanavien putsaamisesta, tiedä häntä, mutta kun eilen palasin loman ja vatsataudin jäljiltä arkeen ja töihin, alkoi saman tien heti aamusta  silmät kutista ja vuotaa, samoin nenä, ja aivastus toisensa jälkeen pärskähti maailmaan. Tää on niin tätä! Tukossa ollaan!

Harmitusta helpottaa hieman hieno talvisää. Voi kun voisi puhua keväästä, mutta kyllä toi talvea on. Mutta aurinko paistaa ja toivottavasti myös sulattaa hankia. Ja flunssa tai ei, ulkona oli käytävä Taben kanssa. Pieni lenkki. Sitä paitsi ulkona on jotenkin helpompaa. Kunhan muistaa aurinkolasit, ja minähän muistin.

Jostain syystä jotkut tuntemattomat ihmiset tuntuvat kiinnostavan koiria. Riippumatta siitä, ovatko he kiinnostuneita koirista. Ja jotkut koirat ovat kaikkien kavereita. Tabe ei ole tällainen ja erittäin harvoin se edes bongaa ketään kiinnostavaa tuntematonta, jota ehdottomasti pitäisi päästä haistamaan. Tänään näin tapahtui.

Vastaamme käveli keski-ikäinen naisihminen aurinkolasit silmillään. Huomasin hänen katsovan Tabea aika pitkään, ja ilmeisesti jokin tässä ihmisessä herätti myös Taben kiinnostuksen. Joten kun olimme kävelemässä toisiamme kohden, Tabe otti pari sivuaskelta haistellakseen vastaantulijaa. Otin kuitenkin Taben lyhyemmälle remmille. En yleensäkään päästä koiria haistelemaan vieraita ihmisiä ilman lupaa. Samalla hetkellä nainen otti muutaman juoksuaskeleen ja sain niskaani ryöpytyksen siitä, kuinka koirani tuli kohti! No totta mooses se tuli kohti, kun käveltiin vastaan! Tosin Tabe otti pari sivuaskelta, mutta sivuutimme kuitenkin metrin päästä! Jotain yritin selitellä, mutta täti oli kyllä sitä mieltä, että oli viime hetkellä päässyt karkuun Taben hampaita.

 Huomasin, että turha selitellä mitään siitä, että tilanteessa ei ollut mitään vaaraa, että koira oli hallinnassa eikä ole vihainen tai etten todellakaan päästänyt sitä edes naisen lähelle. Saati sitten neuvoa olla tuijottamatta vastaan tulevia koiria. Jos koiran tulee osata käyttäytyä, voisivat ihmisetkin yrittää käyttäytyä. Ja jos pelkää koiria, olisi ehkä syytä tietää, mitä silloin ei kannattaisi tehdä. Ei ainakaan tuijottaa.

Irtiotto arjesta

Pienenä irtiottona arjesta ja agilitystä lähdettiin TR:n kanssa talvea pakoon etelän aurinkoon, Teneriffalle ja siellä Playa de las Americasiin. Tuttu paikka jo muutamasta aiemmasta reissusta. Tiedän, monille viimeisiä paikkoja, johon lähtisi, suorastaan turistirysä. Paikka, jossa ei ole mitään nähtävää tai katsottavaa tai koettavaa. No, onhan se  näinkin, eipä siellä Americasissa kovin paljoa aitoa elämää näe, siis espanjalaista tai kanarialaista arkielämää, pienen vilauksen kuiteskin Los Christianoksen puolella. Mutta emmepä me sinne nyt sitä lähteneet hakemaankaan. Tavoitteena oli päästä nauttimaan lämmöstä ja auringosta ja valosta, jota kohti toivottavasti täällä Suomessaskin ollaan menossa, vaikka talvi tuntuukin pitävän tiukasti puoliaan.

Viikko sitten sunnuntaina lähdettiin. Aikaisin aamulla jätettiin lumimyräkkä myllertämään kotimaassa. Kuin kannustimena oli yön aikana satanut toistakymmentä senttiä lunta ja lisää tuli koko matkan ajan, kun ajettiin lentokentälle. Kyllä tuntui mukavalta jättää kotimaa ja talvi taakse, vaikka vain viikoksikin.

Americasissa meitä oli vastassa pilvinen sää, jopa vähän tihkusadetta. Tuulikin jonniin verran. Pikkaisen harmitti, mutta uskoin vakaasti, ettei tätä koko viikkoa jatku. Ja olihan sentään lämmintä, huomattavasti lämpimämpää kuin mistä lähdimme.

 Hotelliin kirjautuminen kesti normaalia pitempään: olimme hotellilla yhden jälkeen ja vasta vähän ennen puoli viittä huoneemme oli valmiina. Olimme ainoat tämän hotellin valinneet suomalaiset, mutta epäonneksemme hotelliin oli samaan aikaan kirjautumassa useampi norjalainen pariskunta, jotka olivat yhdessä reissaamassa ja halusivat tietyt huoneet toistensa lähellä. Jotkut olivat viikon, toiset kaksi ja jotkut vielä kolmekin viikkoa. Siinä sitä virkailija vekslasi ja huuteli lälläriin kysellen siivoojalta, missä mennään huoneiden suhteen.  Pikkasen alkoi itselläkin harmitus nousta. Ehdittiin toki siinä välissä käydä lounas nauttimassa rantaterassilla ja katsomassa paikallisia lainelautailijoita.

Lopulta kuitenkin saimme huoneemme, joka sitten osoittautuikin kaksion sijaan kolmioksi, jossa oli iso parveke ja jonkinlainen näköala merelle ja vuorille. Harmitus hävisi. Kyllä siinä viikon saattoi asustaa ihan mukavasti. Tosin se kolmas huone oli kyllä meillä vähän turhan panttina, saatiin kuiteskin matkalaukut pois jaloista.

Seuraavana aamuna herätessämme huomasimme saaneemme oppaalta viestin, että tuuli oli yön aikana yltynyt sen verran kovaksi, että suosittelivat pysyttäytymistä sisätiloissa. Lisätietoa tulossa myöhemmin sään kehityksestä. No, katsottiin parvekkeelta ulos ja pääteltiin, että kyllähän tuolla rantakadulla voi kävellä: tuulen suunta oli mereltä eikä sieltä nyt mitään voi lennellä tai kaatuilla päälle, joten lähdettiinhän me kuiteskin aamulenkille. Kyllä olikin melkoinen puhuri! Meinasi siinä meikäläinen horjua, mutta en nyt kuiteskaan. Vähän oli lisävastusta liikuntaan. Toisaalta, jos olisimme uskoneet opasta, emme olisi koko loman aikana päässeet ulos. Mitään lisätietoa saati ulkoilulupaa ei sitten enää tullutkaan.

Maanantaina oli siis vielä melkoinen tuuli ja vettäkin tuli jonkin verran, mutta sen jälkeen säät paranivat ja tuuletkin hellittivät, hetkittäin lähes tyyntyivät. Viikko sujui mukavasti kävellen päivittäin 10-15 km:n lenkkejä Fanabehen ja Christianokseen. Käytiin myös hotellin kuntosalilla ja pari kertaa altaalla uimassa. Syötiin hyvin, juotiin hyvin (kohtuudella) ja nautittiin kiireettömyydestä ja lämmöstä. Saatiin juuri sitä, mitä mentiin hakemaankin. Ja vain muutaman kerran käväisin netissä katsomassa, kuinka kovia pakkasia oltiin paossa. Tuntui mukavalta kulkea sandaaleissa ja t-paidassa.

 

Teidellä oli lunta enemmän kuin 200 vuoteen, sanoivat

Kanariankyyhky kävi moikkaamassa