Kolmen hyllyn tarina

Tuttu juttu, kolme HYLyä kolmessa startissa. Ojangossa, Siuntion koirakerhon kisoissa. Tää on niin tätä, taas! No, oli siellä jotain hyvääkin, mutta olisi kiva, kun sais pidettyä itsensä kasassa koko radan verran ja tuloksesi tulisi nolla. Tabe kyllä sen ansaitsisi.

Ensimmäisellä radalla Tabe hyvässä vireessä, samoin minä. Vain yksi kohta radassa vähän arvelutti. Välistävedon jälkeisen hypyn jälkeen  poikittainen hyppy takaa. Ohjausvaihtoehtoja oli parikin, mutta vielä jäi vähän mietityttämään. Rataantutustuminen päättyi kuitenkin ennen kuin ehdin lopullisesti päästä varmuuteen siitä, miten kohta mentäisiin. Eipä siinä sitten muuta kuin intuitiota peliin. Ts. en tehnyt mitään, vaan annoin Taben tehdä valinnan. Tabsu valitsi putken! Eli se siitä sitten. Hölmö mikä hölmö. Siis minä. Muuten rata sujui kohtuullisen mukavasti, yksi kielto putkelta, kun ohjaus jäi vajaaksi. Ja keinu oli vähän ruma. Tabe hypähti ennen kuin keinu oli alhaalla, mutta pysyi kuitenkin keinulla. Ei olisi ollut virhe, mutta ei kovin kauniskaan. Täytynee vähän treenata keinua.

Toinen rata lähti mukavasti käyntiin. Mimmin neuvosta tein niiston toisella hypyllä ja heti perään valssin. Toimi tosi hyvin. Ensimmäisen hypyn jälkeen oli siis toinen hyppy ysikympin kulmassa poikittain ensimmäiseen ja kolmanteen hyppyyn, joka puolestaan oli taas ensimmäisen hypyn suunnassa (voisko tätä selkeemmin ilmaista). Joka tapauksessa tosi kivat käännökset. Rata jatkui aika jouhevasti kepeille asti, jonne sitten täyskäännökseltä sisään. Onnistui oikeeseen väliin, mutta ei sitten taipunutkaa toiseen. Keppien jälkeiseltä keinulta tuli kielto, ja jälleen ruma keinu! Hylly tuli putkelta. Jonne ei siis vielä siinä vaiheessa ollut tarkoitus mennä. Mutta Tabe meni. 

Kolmantena ratana oli hyppäri. Ihan kiva rata sinänsä, mutta ei se meiltä onnistunut. Ennen radalle menoa Tabe alkoi vilkuilla sivulle, veti korvia taakse, häntää koipien väliin enkä saanut kunnollista katsekontaktia. Namikaan ei kelvannut. Jotain kamalaa tapahtui ympärillä. Hetken ihmettelyn jälkeen tajusin. Lähtöalueen lähistöllä kirmaili kolme lasta, yksi heistä jopa seisoi lähtöalueella. Luvalla toki, olisko ollut remmikuskina? Joka tapauksessa peloittavia Tabsun mielestä ja itsellä keskittyminen rataan hävisi, kun pelkäsin, että Tabe sinkoaa paniikissaan ties minne. Vielä lähdössä Tabe kuikuili taakseen varmistaakseen selustaansa. Radalla Tabe oli kyllä ihan mukana. Tai sitten ei. Vaikea sanoa, mutta omituisia kuvioita tehtiin. Johtuiko se sitten omasta keskittymisen häiriintymisestä vaiko Taben paniikista vaiko molemmista. Mutta hyllyhän siitä tuli. Montakin.

Radat sinänsä olivat ihan kivoja, soljuvia ilman omituisuuksia. Yllättävän paljon tuli kuitenkin hylättyjä suorituksia. Emme siis olleet ainoita. Vaikka eipä tuo paljoa lohduta. No, kisoja tulee. Seuraavat kolmen viikon kuluttua. Nyt treenataan. Ja jos vaikka yrittäis taas nostaa omaa kuntoakin. Ei siitä haittaakaan olisi.

Taas se aika vuodesta, jolloin Golfini ja minä keskustelemme yhteiselomme  ehdoista. Jatkaako vaiko ei. Katsastus lähenee ja auto oikkuilee. Eilen kotiin tullessani Golfi tärisytti itseään kuin herätäkseen horroksesta, ja sen jälkeen alkoi räpätys. Melkoinen meteli! Taisi mennä pakoputki tällä kertaa. Ja veto veks. Piti jännityksessä, jaksaako kotiin saakka. Jokaisessa liikennevalopysähdyksessä painoin kaasua ja kuuntelin, kun Golfi vastasi. Mahtoi olla konsertti ulkopuoliselle, auton sisäänkin kun kuului kohtalaisesti. Nyt sitten auto lääkäriin ja kuullaan, vieläkö kannattaa operoida vai olisiko jo aika erota ja päästää volkkari lepoon. Enää en viitsisi siihen isoja euromääriä satsata.

Golfi on kyllä kiva auto. Tilava ja mukava. Mutta sillä on ollut koko meidän yhteisen matkamme ajan omat oikkunsa. Moottorivalo palaa lähes jatkuvasti, mitä nyt korjaamoreissun jälkeen jonkun ajan on pimeänä. Sen verran, että katsastuksesta ollaan päästy läpi. Kirkkaasti. Kehujen saattelemana. Sitten se tykkää vilkutella öljynpainevaloa. Varsinkin, kun ajellaan motarilla ja sitten hiljennetään vauhtia. Tai ajetaan Ojangon kuoppaista tietä. Silloin alkaa piipitys ja punainen vilkutus. Mutta tähänkin olen tottunut ja kun en kiinnitä huomiota, auto rauhoittuu ja valo sammuu. Liikennevaloissa se  tykkää heijata itseään. Ajettaessa pitempää matkaa, se välillä säästelee itseään, välillä päästelee isommalla innolla. Minnekään kovin pitkälle kotoa en enää ole välittänyt sen kanssa lähteä. Mutta onhan se melkoisen uskollisesti palvellut kauppakassina ja työmatka-autona. Treenimatkat ovat nyt talven aikana hoituneet tojotalla. Olen antanut golfini levätä.

Vielä kun vuoden tai puolitoista jaksaisi, sitten tiemme viimeistään eroaa. Katsotaan, jatkammeko loppuun asti vai pitääkö minun korvata Golfi jollain pikkutojotalla. Toivottavasti ei.

Takaisin arkeen

Eilen käytiin Taben kanssa pyörähtämässä IHAH:n kisoissa Vuokkosilla. Usko itseeni oli kohdallaan, mutta romahtihan se taas normaalille tasolle!  Tää on niin tuttua! Ensimmäisellä radalla Tabsu ensin juoksi iloisesti A:n ohi (sehän on lähes huomaamaton este) ja sen jälkeen jätti pari viimeistä keppiä pujottelematta. Kuten on muutaman (!) kerran aikaisemminkin tehnyt. Kiire kun on kova. Tästä se sai palkaksi HYIn ja sylikyydin radalta. Jos ei kerran viitsitä tehdä kunnolla, ei tehdä sitten ollenkaan.

Toisella radalla  A löytyi, kontakti tehtiin nätisti ja kepitkin pujoteltiin. Rata hyllyyntyi tällä kertaa omaan ohjausvirheeseeni: onnistuin ohjaamaan Taben yhden hypyn väärältä puolelta. Oma moka.Tästä siis toinen hylly.

Kolmannen hyllyn kääräisin sitten hyppäriltä. Välistävedon jälkeen kolmas hyppy piti hypätä takaa, mutta Tabe tulikin välistä ja hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Tästäkin voin vain syyttää itseäni, ohjata nyt koirareppanaa vastaisella kun koiranpuoleinen olis kertonut selvemmin, mihin mennään. No, rata jatkui ja erityisen tyytyväinen olen keppien ja renkaan jälkeiseen putkeen menoon. Tiesin etten ehdi tehdä valssia ennen putkea, mitä monet muut tekivät, joten valitsin sitten ohjaukseksi himmata renkaan jälkeen, jolloin Tabe kääntyisi pienellä käännöksellä putkeen. Ja tämä onnistuikin mielestäni aika nappiin. Ei ollut yhtään kökön tuntuinen käännös! Putken jälkeen mentiin sitten pussiin ja sen verran myöhässä olin, että lähes jalkoihinhan Tabsu tuli. Olisi pitänyt ehkä kuiteskin mennä pussi toiselta puolelta, mutta kun kaikki muutkin... No joo, ei pitäis katsoa muita vaan miettiä ohjauksia omalta kantilta. Viimeisen hypyn Tabe sitten kiersi, mutta enpä minäkään sitä enää ohjannut.

Tässä meidän rata:

Vähän kyllä harmitti että taas tuli hössättyä. Noi nollat tuntuvat karttelevan meitä. Radat sinänsä olivat kivoja, kyllä ne olisi voinut nollaankin päätyä. Mutta kun ei niin ei. Oli niissä toki ihan kivojakin juttuja. Lähdöt sujuivat hyvin. Viime viikon treeneissä Tabe karkasi lähdöstä parikin kertaa! Kepitkin tehtiin loppuun molemmissa jälkimmäisissä starteissa, käännöksetkin olivat ihan kohtuullisia ja kontaktit ok. Eli palikat on kohtuullisesti kasassa, vielä kun osaisi koota niistä ehjän kokonaisuuden.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Lähes vuosi on kulunut siitä, kun viimeksi olen blogia kirjoitellut. Tämän tapahtui Vuodatus-sivustoilla, missä vanhat kirjoitukseni ovat edelleen nähtävissä. Sitä kirjoitettaessa kisattiin Taben kanssa vielä kakkosissa, mutta sitten kevään aikana tapahtui ihme, ja saimme kuukauden sisällä kolme nollavoittoa, joista kaksi viimeistä samoissa kisoissa. Siis lähes tupla! Ensimmäisen nollan kääräisimme Porvoossa aprillipäivänä, kuinka ollakaan ja ne kaksi toukokuun alussa IHAH:in kisoissa. Mahtava fiilis, kun palikat olivat kohdillaan. Siitä oli hyvä jatkaa.

Kolmosissa ollaan nyt sitten startattu kolmisenkymmentä kisaa ennen kuin saimme ensimmäisen nollan aikaiseksi. Lähellä on ollut muutaman kerran mutta Eckerössä sitten natsasi. Olo oli kuin voittajalla vaikka sijoitus oli vasta 11. Tosin olihan noita kisaajiakin neljäkymmentä, että sijoituttiin sentään parhaimman neljänneksen joukkoon. Rata oli meidän unelmarata. Tai siis Taben. Suoria putkia ja juoksua putkesta putkeen. Näihin Tabsu kyllä irtoaa. Ja olihan se muutenkin ihan kivasti kuulolla. Vähän oli vaan väsy, sillä takana oli edellisen päivän laivamatka ja pitkä päivä hallilla. Vauhti ei ehkä ollut ihan kovimmillaan enää siinä vaiheessa, mutta kyllä me ihanneaika alitettiin reilulla neljällä sekunnilla. Jotta ei se ihan nippa nappa ollut.

 Pienenä sivulauseena vielä: Mimmi ja Riesa onnituivat sunnuntain radalla ottamaan nollavoiton!

 

 

Voittajien on helppo hymyillä :)

Kisavuosi tosiaan aloitettiin jo vuosien tavan mukaan Ahvenanmaalla Eckerössä. Ensimmäisen kerran käytiin siellä saakka kisaamassa Wilman kanssa ja vuosi oli 2004. Siitä lähtien ollaankin oltu siellä joka tammikuu, välillä tosin vain kisaturistina Wilman jäätyä eläkkeelle. Mutta heti kun mahdollista, Tabe jatkoi Wilman manttelinperijänä.

Ahvis on tapahtuma. Valitettavasti vaan kisaajamäärät ovat pienentyneet viime vuosina. Syynä lienee Manner-Suomeen ilmestyneet lämpimät kisahallit. Aiempina vuosinahan Ahvis oli lähes ainoa lämmin kisapaikka sydäntalvella. Sinne mentiin paitsi kisaamaan, myös seurustelemaan samanhenkisten kanssa ja katselemaan muiden suorituksia. Vähän niin kuin Agirotu kesällä. Tosin sekin on viimevuosina muuttunut ilmapiiriltään vakavamman kisaamisen suuntaan ja monet jättävät väliin varsinaisen Agirotu-päivän ja keskittyvät vain virallisiin kisoihin ja avoimiin mestaruuksiin. Näin se vaan on mennyt agilityn kohdalla:(  Valitettavasti.