Syksyn alkua

Kesä meni aluksi palellen sitten hikoillen.Ja lähes ilman agiliitoa! Ei SM-kisoja, ei karsintojen katselua, ei edes Agirotua tänä vuonna. Ensimmäisen kerran sitten ties koska. Treenitkin loppuivat juhannuksen alla . Viimeisen kisastartin otin vappupäivänä Kirkkiksellä ja kerran oltiin Tammisaaressa epiksissä vähän kokeilemassa. Oli vaan niin turkasen kuuma ja Tabe oli ensimmäisen radan jälkeen jo niin läkähdyksissä, että pelkäsin lämpöhalvausta. Ei sellaista tullut, onneksi, vaikka toinen ratakin juostiin. Oisin voinut jättää väliin. Heinäkuun lopuksi olin ilmoittautunut Lohjalle, mutta ne jätin väliin juuri helteen vuoksi. Mielummin mökillä meren ääressä kuin kuumassa (?) hallissa.

Nyt sitten pikkuhiljaa heräilemme agilityhorroksesta. Ollaan käyty kolmissa treeneissä ja olen ollut tosi tyytyväinen etenkin Tabeen, jonniin verran itseenikin. Radat ovat sujuneet ihan mukavasti, pieniä virheitä on tullut, mutta niinhän sitä kuuluukin tulla, kun treenataan. Mitä sitä treenais, jos kaikki sujuis kuin tanssi?

Toci on saanut elää villiä lapsuutta. Muutaman kerran putki teki ennen agitaukoa. Ei muuta. Paikallaoloa ollaan harjoiteltu, vähän naksuakin. Mutta ihan tarkoituksella olen jättänty treenit myöhempään. Antaa tytön nauttia pentuiästä, kyllä sitä ehtii myöhemminkin. Lokakuussa aloitetaan sitten penturyhmässä.

Oman kunnon kohotus alkoi kesällä ihan hyvään tahtiin kunnes helteet iskivät. Sitten alkoi vaivata kantapää. Nyt kuitenkin lähdin mukaan Kuntoremonttiin, jonka haasteena on saada tämä täti liikkumaan agikentillä gasellin lailla. Saas nähdä, mitä tapahtuu. Tällä hetkellä tulee mieleen lähinnä norsunpoikanen! Remontti alkaa lokakuussa, mutta nyt jo ollaan aloitettu esitöillä: yhden jalan kyykyillä. Alkaa pikkuhiljaa sujua. Ei nyt kovin syvään, mutta pystyssä pysyn. Olen myös ottanut päämääräkseni valloittaa Malminkartanon huipun, tuttavallisemmin Jättärin. Joku sanoi, että portaita on 426. Sen uskon! Kahdesti olen tällä viikolla ne kavunnut koirien kanssa. Hikisenä ja puuskuttavana, pari-kolme hengähdystaukoa pitäen, mutta kiivennyt olen! Jonakin päivänä toivottavasti kiipeän ne ilman taukoja, todennäköisesti kuitenkin puuskuttaen.

On se ihmismieli kyllä kekseliäs. Olin siis päättänyt aloittaa portailun, ihan lähiaikoina. Joskus. Siis tänään. Mutta mitä kuiskutteli itse laiskuus korvaan: Alkaa varmaan sataa, portaat on liukkaat. No, en uskonut eikä satanut. Toci on liian pieni sellaiseen aamulenkkiin. No, reippaastihan tuo kulki, ei ollut moksiskaan. En taida ehtiä, kun oli eläinlääkäriaika varattu kahdeksitoista; olin kotona jo yhdeksältä. Onneksi en siis uskonut kuiskutuksia. Tänään oli vähän sama fiilis. Syitä alkoi kertyä, mutta mikään niistä ei onneksi saanut päätäni kääntymään. Joten kävi kiipeämässä. Ja fiilis oli tosi mahtava sen jälkeen.

Uusia tuulia

Jospa aktivoituisin taas tähän blogin päivitykseen. Sitten viimeksi onkin kulunut melkoinen tovi. Ja paljon on tapahtunut, suuria elämänmuutoksia suorastaan.

Suurin elämänmuutos varmasti on, että tein viimeisen työpäiväni kiirastorstaina 17.4. Siitä alkoi pitkä kesälomani, joka kesti kesäkuun loppuun asti. Ja nyt siis olen eläkkeellä, alaikäisenä tosin, kuten eräs työtoverini asian ilmaisi, Olen siis vapaaehtoisella varhaiseläkkeellä, kiitos hyvissä ajoin aloitetun eläkesäästämisen. Eläkeläisen tulot vaan ei minkäälaisia eläkeläisalennuksia, niitä kun saa ilmeisesti täysi-ikäiset eläkeläiset (ja ehkä sairaseläkkeellä olevat). Mutta omaa aikaa nyt sitten on sitäkin enemmän. Kaikkea ei voi määrittää rahassa. Nyt kuiteskin tuntuu hyvältä! 

Tekemistä riittää. Siitä pitää huolen mm. lapsenlapset. Siis kyllä, monikossa. Huhtikuun alussa minusta tuli tuplamummo! Mummous on mukavaa :) Varsinkin kun lapsenlapset asuvat lähes naapurissa, kadun toisella puolen. Nähdään siis viikoittain, joskus useammankin kerran. Milloin lapsenlikkana, milloin muuten vaan seurustellen. Kiva seurata lasten kehitystä. 

Lisäksi olin ajatellut hankkia uuden pennun tänä kesänä. Kohtalo kuiteskin puuttui peliin ja kuinka ollakaan, pentu muutti meille jo pitkäneäperjantaina. Rakas tyttäreni ja tulevan pentuni kasvattaja olivat keskenään tuumineet, jotta nythän mulla on selvä pentuvaje. Työura kun on päättymässä.Mitäpä sitä muuta tekisi runsaalla vapaa-ajalla kuin kasvattaa pentua ;) Joten jo mennessäni ensimmäistä kertaa katsomaan pentuja tiesin, että peli on menetetty. Niinhän siinä käy, kun lähtee pentua katsomaan. Vastusteluni oli muodollista.

Joten nyt sitten jaloissani pyörii Junipermoor'sin Thorny Devil, Toci. Iloinen, reipas, avoin. Rakastaa kaikkia ihmisiä. Aikas kova, ei pienistä hätkähdä. Aikas itsenäinen, uskaltaa ottaa etäisyyttä mammaan. Tosi ahne, varaskin tilaisuuden tullessa. Kova leikkimään itsekseen sekä ihmisten ja muiden koirien kanssa. Tosin Riesa ei paljoa Tocista perusta, Tabe lähes leikkii ja Turpo juoksentelee mökillä Tocin kanssa. Tabe on ollut yllättävänkin järkevä, ehkä välillä vähän liiankin nössö. Toivottavasti yhteiselo jatkuukin yhtä harmonisena.

Vielä tuosta Tocin nimestä. Olin pitkään makustellut eri nimiä ja aina palanut Tokiin. Mutta joku juju siinä nimessä vois olla. Kirjoitetaan se c:llä. Googletin vielä varmuuden vuoksi Tocin, ettei tarkoita jotain ihan omituista vieraallakaan kielellä. Ja tulokseksi sain: 'Mother of the Gods in Aztec Religion'.

Taben kanssa olen jättäytynyt kisatauolle. Treeneissä ollaan toki käyty ja kivaa on ollut. Nyt tosin siinäkin on menossa tauko. Treenit jatkuu elokuussa, kisakentälle aion palata tämän kuun loppupuolella, LÄGIn kisoissa. Katsotaan, onko kisamotivaatio löytynyt. Se katosi vappupäivänä Kirkkonummen HYLyihin. Tuli vaan mitta täyteen. Tabe on ollut ihan kuuliainen, mutta itse onnistuin aina jotenkin sen nollan sössimään. Tuli unohduksia ja huonoja ohjauksia, hyllyjä ihan loppumetreillä. Hyviä ratoja sinänsä, silloin kun olin oikealla radalla. Itseluottamus hävisi. Mutta josko se tämän kisatauon aikana löytyisi. Ainakin nyt on sellainen tunne, että radalle palaaminen voisi olla mukavaa.

Uusi vuosi, uudet kujeet(ko)

Pikkasenko on aikaa kulunut sitten viime raportoinnin. Vuosi on vaihtunut ja hiihtokelejä odottelen. Tosi on! Olen ostanut sukset! Taitaa olla lähes kolmekymmentä vuotta siitä, kun olen viimeksi hiihdellyt. Tai ainaskin kaksikymmentä. Mutta joka tapauksessa melkoinen tovi. Vielä vuodenvaihteessa ei ollut tietoakaan talvesta, ei ainakaan lumesta.  Otimme uuden vuoden vastaan mökillä nauttien lyhyistä päivistä, pimeistä öistä, hiljaisuudesta, kiireettömyydestä, saunomisesta.

Dalkarbyn kartanon tammet

Turpon, Taben ja Riesan kanssa pronssikautisella haudalla

Mitä sitten vuosi 2014 tuo tullessaan? Ainakin pari isoa asiaa. Ensinnäkin huhtikuun alussa on määrä putkahtaa tähän maailmaan uusi perheenjäsen, Helmille pikkuveli. Minusta tulee siis tuplamummo! Samoihin aikoihin olen jäämässä pitkälle kesälomalle, jonka jälkeen alan miettiä, mitä tekisin siitä eteenpäin. Olen siis jäämässä vapaaehtoisesti eläkkeelle! Vastoin tämän hetken virallisia suosituksia, joiden mukaan työelämässä tulisi roikkua hamaan tulevaisuuteen. Olen siis kapinallinen ja jätän työelämän muiden elettäväksi.  Itse aion mummoilla, touhuta koirien kanssa, autella lähes naapurissa asuvia vanhempiani, mökkeillä, matkustellakin, jos talous sallii, hoidella kuntoani, nauttia arjen askareista.

Agilityssä tavoitteena on päästä lopultakin Taben kanssa kisaamaan SM-kilpailuissa. Vaikkakin tällä hetkellä näyttää vähän toivottomalta, yksi nolla plakkarissa eikä uusista tietoakaan. Ollaan tänä vuonna startattu jo jokunen kisa ja lähes yhtä usein ollaan saatu poistua radalta HYLyn kera. Välillä  Tabea sylissä kantaen mutta useimmiten omaa huolimattomuuttani, osaamattomuuttani tai itseluottamuksen puutetta syytellen. Jostain se pitäisi löytyä. Nimittäin se luottamus omaan tekemiseen ja etenemiseen. Nyt on tosin pari kertaa pikkaisen tuntunut siltä, että ehkä se löytyy. Viikko sitten jouduin radalle yllättäen ilman suurempia valmistautumisia, kun edellä oli kymmenkunta koirakkoa välistä pois. Tabe suoraan häkistä radalle ja menoksi. Tuloksena vitonen puomilta, mutta muuten sain Tabsun menemään numerojärjestyksessä esteet. Siinä juostessa oli lähes flow-tila. Tuntui mukavalta!

Samaan tunteeseen pääsin viime viikonloppuna. Harmi vain että hylly tuli aivan radan alussa, kun olin asettanut Taben lähtöön hieman väärään kulmaan itseeni nähden enkä sitten asetuttuani paikoilleni nähnyt koiraa. Siiveke oli tiellä. Joten kurottauduin ja ohjasin Taben toisen hypyn ohi. Siinä sitten vähän aikaan pohdiskeltiin, että mites tästä eteenpäin. Otettiin hylly ja sen jälkeen tehtiinkin mallikelpoinen rata. Että tuntui taas hyvältä! Tosin vähän kyllä kaihersi se alku, mutta tuli kuiteskin sellainen olo, että ehkä meillä pikkuhiljaa alkaa kulkea! Ainakin tiedän nyt tunteen, johon tulee pyrkiä.

Kuva Jukka Pätynen