Tanskan matka oli siintänyt mielessämme jo reilun vuoden ja nyt sitten lopulta sen toteutimme. Kiitos vielä kerran Eve kutsusta! Reissu oli mieliinpainuva, useammassakin mielessä. Päätimme matkustaa Tanskaan elo-syyskuun vaihteessa, koska luvassa oli kaksipäiväiset KV-kisat. Ja todennäköisesti myös muutama muu kilpailu. Joten sinne! Tutustua tanskalaiseen agilityyn ja samalla kyläillä kaverin luona, yhdistetty loma- ja kisamatka.
Päätimme mennä lentäen, ensimmäisen kerran koirien kanssa. Vähän jänskätti, miten meidän pikku rekut selviävät. Mutta noin etukäteen ajatellen, toki puolentoista tunnin lento tuntuu helpommalta kuin laivamatka ja sen päälle vielä ajomatka Ruotsin läpi. Näin siis järkevästi ajateltuna. Tällä hetkellä tosin olen kahden vaiheilla.
Lentomme oli määrä lähteä kello 10:55. Olimme kentällä hyvissä ajoin ja saimme tsekattua itsemme lennolle, samoin koirat. Helppoa kuin heinänteko. Turhaan olin jännittänyt. Virkailija oli kovasti ystävällinen ja avulias. Hyvillä mielin turvatarkastukseen ja sieltä sitten kansainväliselle puolelle. Mentiin Mimmin kanssa nauttimaan lähtöskumpat matkan kunniaksi sekä käytiin vielä ostamassa Evelle shampanjapullo tuliaiseksi. Lento oli aikataulussa ja päästiin koneeseen. Puolentoista tunnin kuluttua Tanskassa. Kyllä ne koirat siellä ruumassa tämän ajan pärjäävät!
Siinä sitten istuttiin ja odotettiin lähtöä. Tuli kuulutus: 'Pikku vikaa polttoaineen syötössä. Vaihdetaan yksi switch ja sitten päästään lähtemään. Noin 15 minuutin kuluttua.' Kännykkäänkin tuli tekstari, jotta myöhässä ollaan. Tuli toinenkin tekstari. Taisi tulla kolmaskin. Kunnes tunnin odottelun jälkeen kapteeni kuulutti, että lento on peruttu! Matkalaukut voi hakea ykkösterminaalista ja sitten vain luukulle selvittämään jatkoa. No, eipä siinä sitten muuta. Noustiin koneesta ja haettiin laukut ja saatiin koiratkin lopulta takaisin. Tästä johtuen oltiin sitten viimeisimpinä pitkässä jonossa, joka hissukseen mateli kohti sitä kuuluisaa palvelutiskiä, missä ratkaistaan, koska tai päästäänkö yleensä ollenkaan matkaan.
Neljä tuntia jonossa, ja lopulta meille ilmotettiin, pääsemme lennolle, joka lähtee kello 20:30. Tai siis kolme ja puoli tuntia, että päästiin luukulle ja luukulla sitten vielä puolisen tuntia odoteltiin, kun jostain syystä SAS:in joku lippuohjelma ei meinannut meitä huolia koneeseen. Tai jotain. Jostain syystä kuiteskin, virkailija hylkäsi meidät siihen seisomaan ja ihmettelemään. Kyselin jo viereiseltä tiskiltä, mihin virkailija katosi. Saiko jo tarpeekseen koko hommasta. En ihmettelisi, ei ollut kiva päivä hälläkään.
Lopulta saimme luovutettua matkalaukut ja sovimme, että tuomme koirat puoli kahdeksaksi turvatarkastukseen. Ja isäntä haki meidät kotiin lepäämään. Matkalla kotiin Mimmi muisti Even tuliaspullon. Se oli siis repussa. Onneksi muisti! Muuten olisin kiikuttanut sen takaisin lentokentälle ja joutunut luovuttamaan turvatarkastuksessa Suomen valtiolle. Joten shamppanja jäi kotiin nautittavaksi jonkin merkittävän tapahtuman kunniaksi. Taben ja minun sertin ? Toivottavasti. Sitten joskus.
Seitsemältä sitten takaisin kentälle. Nyt jo tiesimme tasan tarkkaan, mihin koirat viedään ja mitä sitten tapahtuu, ehdimmepä jopa nauttia uudet lähtöskumpat samalla kun katselimme ikkunasta, kun Tabe ja Riesa pääsivät privaattivaunussa lentokoneeseen.
No, vuorokausi ehti kuitenkin vaihtua, ennen kuin päästiin nukkumaan ja aamulla herätyksen piti olla kohtuullisen aikainen, jotta ehtisimme kello 8:20 alkavaan rataantutustumiseen (kaikki päivän rataantutustumiset oli merkitty alkavaksi 8:20). Kuinka ollakaan, nukuimme pommiin ja pikkasen tuli kiirus, että ehdittiin ajoissa kisapaikalle ja ilmoittautumaan ylimääräiselle viralliselle radalle. Kyllä kyllä, kisajärjestäjä oli tullut siihen tulokseen, että yksi virallinen kisa mahtuisi vielä lauantaille, joten pidetäänpä sellainen. Lisäksi järjestäjä oli tehnyt toisen pikku muutoksen kisaohjelmaan: sunnuntaille alunperin ilmoitettu kaikille avoin kilpailu pidetäänkin lauantaina. Joten tiedossa oli siis viisi starttia lauantaina, kaksi sunnuntaina. Jep jep!
Näin ne suunnitelman muuttuvat Tanskanmaalla. Mutta mitä sillä on väliä, ihmiset tulevat paikalle aamulla ja ovat siellä iltaan asti. Kaikilla isot teltat, badenbadenit, piknik-pöydät, eväät. Joo, eväät ilman muuta, sillä paikalla ei ole buffettia. Tai siis oli siellä yksi pariskunta, joka tuborgia siemaillen grillaili hampurilaisia ja hodareita. Ja limuakin sai ostaa mukeittain. Mutta ei siis kahvia puhumattakaan mitään mokkapaloja tai juustosämpylöitä. Mimmi tosin onnistui pummaamaan kupin työntekijöiden kahvia, kun meni tietämättään sitä ostamaan ;) Meidän kahvitermari unohtui lähtötohinoissa keittiöön.
Tunnin odottelun jälkeen sitten alkoivat kisat. Netissä oli etukäteen ollut kisa- ja luokkajärjestys, samoin kisaajien lähtöjärjestys. Mutta kisapaikalla olikin sitten uudet aikataulut, joissa luokkajärjestys saattoikin olla ihan muuta. Samoin lähtöjärjestys. Kisanumeroita ei näkynyt kenelläkään, sillä niitä ei jaettu. Kukaan ei tsekannut, olitko tullut paikalle vai et. Myöskään tuomarinpuhutteluja ei ollut. Rataantutustumisen aika jäi minulle epäselväksi. Aikas pitkä se kuitenkin oli, useimmiten se päättyi sitten, kun viimeinenkin tutustuja siirtyi radan ulkopuolelle. Tosin kyllä tuomari välillä vihelsi pilliin ajan päättymiseksi.
Lähdön tuntumassa sisäänheittäjä istui pöydän ääressä ja plarasi tuomarinsihteerin lipukkeita ja huuteli, kuka lähtee kenenkin jälkeen. Tässä ei enää noudatettu mitään etukäteen määrättyä lähtöjärjestystä vaan sisääheittäjän omaa järjestystä. Kuulutuksissa kerrottiin lähinnä, milloin jommalla kummalla radalla alkoi rataantutustuminen. Tosin ainaskin pari kertaa taisi tämäkin kuulutus jäädä väliin. Mutta joka tapauksessa, mitään tuloksia ei kuulutettu. Eikä tietenkään lähtövuorossa tai radalla olevia. Ilman Eveä oltais kyllä oltu melko hukassa, eikä se aina ollut Evelläkään helppoa ymmärtää, missä mennään.
Mutta jokaiselle radalle päästiin tutustumaan ja jokainen rata päästiin myös suorittamaan. Kisat käytiin ruohokentällä ja ympärillä oli hehtaaritolkulla lisää ruohokenttää. Sekä korkea mäki, jonka kerran kävin kiipeämässä ihan kunnon vuoksi. Lisäksi lähistöllä oli hevosia ja lehmiä laitumella. Hieno kisapaikka kerrakseen!
Radat olivat mukavia, haastaviakin. Tulokset eivät päätä huimanneet. Siis me Taben kanssa juostiin seitsemän rataa hyllylle. Mimmi ja Riesa sentään saivat muutaman tuloksenkin, viimeisellä radalla Tanskan agilityvalion arvo kaatui keppivirheeseen. Kyllä oli pienestä kii! Meillä Taben kanssa kepit tuottivat muutamalla radalla ongelmia. Mutta hyviä pätkiäkin oli. On se vaan kumma, kun aina onnistun jotenkin radan sössimään! Katson peiliin ja myönnän, että useimmiten sieltä vastaantuijottaa virheen tekijä. Näin se vaan menee, valitettavasti. Mutta hauskaahan meillä oli, kuten yleensä.
 |
| Fiona ja Mimmi retkitunnelmissa |
Ekinokokkoosilääkityksen antaminen oli myös oma ohjelmanumeronsa. Etukäteen olimme sopineet Even kanssa, että viemme koirat eläinlääkärille suoraan lentoasemalta. Eve oli varannut ajan ja vielä vara-ajankin, jos kone olisi myöhässä. Mutta kun kävi ilmi, että emme ehtisi lääkärille, ostimme lääkkeen lentoaseman apteekista ja Eve sopi kisajärjestäjän kanssa, että siellä eläinlääkäri antaisi lääkkeen koirille. Olihan kyse kuitenkin KV-kisasta. Lauantaina kävi sitten kuitenkin ilmi, ettei mitään eläinlääkäriä ollut kisapaikalla. Tai ainaskaan kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Joten eikun varaaman päivystyksestä. Ilmoittivat hinnaksi noin tuhat kruunua eli noin 135 euroa. Siis siitä, että katsoo, kun syötän koiralle tabletin ja sitten leimaa ja allekirjoittaa passin. Aikas hintavaa.
Sitten alkoi metsästys, josko joku tuntisi jonkun, joka tuntisi jonkun, joka voisi allekirjoittaa passin. Saimme tiedon eläinlääkäriasemasta, missä lupautuivat todistamaan pillerinnielemisen 85 euroon. Sinne siis! Ja muutaman eksymisen jälkeen löydettiin paikka. Nyt sitten uskallettaisi palata kotiin ilman pelkoa, että koirat jäisivät karanteeniin tai jotain. No, eihän niitä tälläkään kertaa kukaan tsekannut!
 |
| Tabe keskittyy |
Kaksi piiiitkää kisapäivää ja maanantaina oli kotiinpaluun aika. Iltapäivälennolla. Heti aamutuimaan kuiteskin netissä näkyi uutinen, että Kastrupin lentokentällä oli turvatarkastajat lakossa. Lentoja peruttiin ja lentokenttä pursusi matkustajia. Alkoi tuntua uhkaavalta, että kotiinpaluumme siirtyisi. Soitin jo kotiin, että tullaan, jos päästään. Soitin myös SAS:n palveluu, josko saisimme vaihdettua lentomme Malmöstä lähtevään. Virkailija kuiteskin vakuutti, että meidän lento lähtee aikataulun mukaan. Niin varmaan, mutta olisiko kyydissä yhtään matkustajaa? Otimme riskin ja jätimme vaihtoehtosuunnitelmat tulevaisuuteen.
Lentokentälle lähdimme hyvissä ajoissa arvellen, että siellä saattaa olla ruuhkaa. Ja olihan siellä. Melkoiset jonot sekä dropitiin että tsekkaukseen. Virkailija kehotti meitä tekemään tsekkaus automaatilla. Juu, ei onnistunut, vaan käski ottaa yhteyttä henkilökuntaan. Joten jonoon vaan. Eve meni matkalaukkujen kanssa yhteen jonoon, minä matkalippujen kanssa toiseen ja Mimmi ja Fiona jäivät koirien kanssa sivummalle odottamaan. Aika kului ja lähtö läheni, mutta lippujono lyheni tuskastuttavan hitaasti. Kuulin huhuna, että meillä saattaisi olla mahdollisuus etuilla, sillä emme tarvinneet uudelleenreititystä tai bookausta. Joten panin Mimmin asialle, jotta hakisi jostain virkailijan, joka auttaisi meitä jonossa eteenpäin nopeammin. No, Mimmi löysi nuoren miehen, jonka sai uskomaan, että meillä alkoi olla kiirus. Niinkuin olikin. Pääsimme jonon ohi omalle tiskille, missä sitten hoituivat niin matkalaukut kuin tsekkauksetkin. Koiratkin saatiin turvatarkastettua sujuvasti. Eikun turvatarkastuksen läpi ja lähes suoraan koneeseen. Ei ehditty mitään tuliaisia hankkimaan. Mutta kotiin päästiin aikataulun mukaisesti, samoin koirat.
Olipa reissu! Paljon jännitystä, mielenkiintoisia kisajärjestelyjä, kisaratoja ilman mainittavampaa menestystä, mutta näin jälkeen päin ihan kiva reissu. Koskas lähtis uudelleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti