Uusi vuosi, uudet kujeet

Lähes vuosi on kulunut siitä, kun viimeksi olen blogia kirjoitellut. Tämän tapahtui Vuodatus-sivustoilla, missä vanhat kirjoitukseni ovat edelleen nähtävissä. Sitä kirjoitettaessa kisattiin Taben kanssa vielä kakkosissa, mutta sitten kevään aikana tapahtui ihme, ja saimme kuukauden sisällä kolme nollavoittoa, joista kaksi viimeistä samoissa kisoissa. Siis lähes tupla! Ensimmäisen nollan kääräisimme Porvoossa aprillipäivänä, kuinka ollakaan ja ne kaksi toukokuun alussa IHAH:in kisoissa. Mahtava fiilis, kun palikat olivat kohdillaan. Siitä oli hyvä jatkaa.

Kolmosissa ollaan nyt sitten startattu kolmisenkymmentä kisaa ennen kuin saimme ensimmäisen nollan aikaiseksi. Lähellä on ollut muutaman kerran mutta Eckerössä sitten natsasi. Olo oli kuin voittajalla vaikka sijoitus oli vasta 11. Tosin olihan noita kisaajiakin neljäkymmentä, että sijoituttiin sentään parhaimman neljänneksen joukkoon. Rata oli meidän unelmarata. Tai siis Taben. Suoria putkia ja juoksua putkesta putkeen. Näihin Tabsu kyllä irtoaa. Ja olihan se muutenkin ihan kivasti kuulolla. Vähän oli vaan väsy, sillä takana oli edellisen päivän laivamatka ja pitkä päivä hallilla. Vauhti ei ehkä ollut ihan kovimmillaan enää siinä vaiheessa, mutta kyllä me ihanneaika alitettiin reilulla neljällä sekunnilla. Jotta ei se ihan nippa nappa ollut.

 Pienenä sivulauseena vielä: Mimmi ja Riesa onnituivat sunnuntain radalla ottamaan nollavoiton!

 

 

Voittajien on helppo hymyillä :)

Kisavuosi tosiaan aloitettiin jo vuosien tavan mukaan Ahvenanmaalla Eckerössä. Ensimmäisen kerran käytiin siellä saakka kisaamassa Wilman kanssa ja vuosi oli 2004. Siitä lähtien ollaankin oltu siellä joka tammikuu, välillä tosin vain kisaturistina Wilman jäätyä eläkkeelle. Mutta heti kun mahdollista, Tabe jatkoi Wilman manttelinperijänä.

Ahvis on tapahtuma. Valitettavasti vaan kisaajamäärät ovat pienentyneet viime vuosina. Syynä lienee Manner-Suomeen ilmestyneet lämpimät kisahallit. Aiempina vuosinahan Ahvis oli lähes ainoa lämmin kisapaikka sydäntalvella. Sinne mentiin paitsi kisaamaan, myös seurustelemaan samanhenkisten kanssa ja katselemaan muiden suorituksia. Vähän niin kuin Agirotu kesällä. Tosin sekin on viimevuosina muuttunut ilmapiiriltään vakavamman kisaamisen suuntaan ja monet jättävät väliin varsinaisen Agirotu-päivän ja keskittyvät vain virallisiin kisoihin ja avoimiin mestaruuksiin. Näin se vaan on mennyt agilityn kohdalla:(  Valitettavasti.