Ensimmäinen kesälomaviikko takana. Seuraavat kolme edessä sitten heinä-elokuun vaihteessa. Siihen asti jaksetaan menneen viikon voimilla. Olipa mukava viikko! No tokihan sitä, lomalaisella. Mutta että säätkin suosivat! Kyllä se on kesä! Lopultakin. Ja helleraja rikottu.
Loman ensimmäiset päivät vietin kaupungissa pyykäten ja siivoten. Kuinkas muutenkaan, näinhän sitä pitää lomapäivät viettää. Tiistai-iltana käytiin Taben kanssa kisaamassa ihan Porvoossa asti. Kaksi starttia. Kummastakaan ei tullut merkintää kisakirjaan. Eikä niillä nollilla nyt niin väliä olis ollutkaan, sillä jo aiemmin oli käynyt selväksi, että SM-kisat käydään tänä(kin) vuonna ilman meitä. Tai siis minä olen katsomossa, Tabe todennäköisesti lököilee mökillä isännän kanssa. Mutta kunhan kisattiin. Haettiin kisakokemusta, heh!
Ensimmäinen rata oli ihan kiva. Tabe kuulolla ja kulki mukavaa vauhtia. Kontaktit osuivat kohdalleen, keppien sisäänmeno löytyi helposti ja käännöksetkin taisivat olla suhteellisen sujuvia. Vaan kuinkas kävikään, onnistuin ohjaamaan Taben esteen ohi (hyppy vei) ja näin siitä rapsahti vitonen ja ihanneajan alitus kääntyikin ylitykseksi. Mutta siis tulos ja ihan nättiä menoa. Siitä oli hyvä jatkaa toiselle radalle. Joka sitten olikin ihan toisenlainen: keppien sisäänmenoa ei löytynyt ja kun päästiin alkuun, ei päästy loppuun. Sen verran oli hoppu, jommalla kummalla meistä. Sitten alkoi taas sellainen hurlumhei, että päätin kantaa Taben radalta. Totuuden nimissä, kai minäkin siinä sössin. Tai siis ehkä syy kaiken kaikkiaankin oli minun, ohjaus saattoi olla vähän pielessä. Mutta kyllä Tabe oman osuutensa hoiti. Vähän jäi harmittamaan se, että tää hurlum-rata tuli hyvän radan jälkeen. Olis ollut mukava antaa Tabsulle mahdollisuus tehdä hyvä suoritus radalta kannon jälkeen.
No, treeneissä sitten. Vaan kuinkas kävikään. Tabe oli onnistunut kehittämään itselleen sellaiset jumit lihaksiin, että jätin suosiolla keskiviikkotreenit väliin. Jopa sänkyyn ja sohvalle hyppääminen kun tuottivat vaikeuksia. Ei auttanut muu kuin pyytää Mimmi apuun. Oli kuulemma koko koira vatsalihaksia myöten jumissa! Tiedä häntä, mistä sellaisen oli kehittänyt. Mutta siis Tabe sai perusteellisen kokovartalohieronnan, jonka jälkeen lähdettiin mökille lepäilemään.
Kyllä Tabe mökillä lepää, jos poijjaat vaan ei oo paikalla. Nyt oli seuralaisena Pilvi-mummeli, joka ei Tabea pahemmin juoksuttanut. Molemmat nauttivat hiljaisuudesta ja auringonlämmöstä. Kuuntelivat tuulen suhinaa rantalepikössä. Ei edes nenän edessä kipittävä sorsanpoikanen saanut Tabeen enempää vauhtia. Kunhan jonkin aikaa seuraili pientä piipertäjää, joka suoritti hurjan yksinjuoksun kohti rantaa ja siellä odottavaa emoa ja yhdeksää sisarta. Mistä se oli tulossa ja mistä ja milloin muu perhe oli rantaan joutunut, jäi arvoitukseksi.
Rauha rikkoontui vasta, kun Riesa ja Turpo pelmahtivat paikalle perjantai-iltana. Mutta silloinkin oli jo myöhä ja nukkuma-aika, joten häiriö jäi lyhytaikaiseksi. Lauantai-aamuna lähdettiin ajamaan kohti Saloa ja kisoja. Kolme starttia luvassa, samoin mahdollisesti sadetta, jopa ukkosta. No, ei meitä pieni sade haittaa, aateltiin. Sehän on vain pukeutumiskysymys. Ja kyllä kesä kuivaa. Siis tällä asenteella ja hyvissä ajoin Saloa kohti. Mimmi asetti naviin osoitteen ja todettiin, kuinka mukavaa on ajella, kun ollaan kerrankin lähdetty ajoissa eikä tarvitse vilkuilla kelloa. Saavuttiin siis kisapaikalle hyvissä ajoin.Ainoa vaan, että agilitykentän sijaan eteemme aukeni golfkenttä. Eikä koiran koiraa näkyvissä. Tai siis yksi alaikäinen labradorinpentu, mutta sitä ei lasketa. Jotain oli siis vialla. Ja pahasti. Äkkiä näpelöimään kännykkää ja kisakirjettä. Kyllä osoite oli oikea, jos oli tarkoitus mennä kyläilemään jonkun kisan sponsorin luona. Mutta itse agikenttä oli kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä toisella puolella kaupunkia!
Se siitä kaikessa rauhassa kisapaikalle saapumisesta! Ja kuinka ollakaan, Salossa aamutuimaan, joka ainoa liikennevalo punaisella! Ja edessä varovarovasti ajeleva peräkärrykuski. Ei yhtään saatu aikataulua kiinni raskaammalla kaasujalalla. Ei vaan ollut mahdollisuutta. Joten viittäkymppiä sitten köröteltiin. No, onneksi kisakenttä löytyi ja paikalla oltiin varttia vailla rataantutustumisen. Ja onneksi molemmilla oli lähtövuoro loppupäässä, joten jonniin verran sentään ehdittiin liikutellakin koiria ennen omaa vuoroa.
Tuomarina toimi Mimmin täyskaima Minna Räsänen. Agiradat olivat molemmat yhtä välistävetoa ja -työntöä ja takaakiertoja. Melko haasteellisia siis, myös muistin kannalta. Ja niinhän siinä sitten kävi heti ensimmäisellä radalla, että vein Taben väärälle esteelle! Juuri kun olin päässyt vanhasta painajaisesta, radanunohtamisesta. No, tokalla radalla sentään muistin radan, ohjasin vaan huonosti ja sain Taben hyppäämään hypyn väärään suuntaan. Tarkoitus oli vaan saada pienempi käännös, joten käskytin hiukka liian aikaisin, juuri ennen takaakiertoa, joten Tabe hyppäsi edestä. Teki mitä mamma käski.
Kolmas rata oli hyppäri. Profiililtaan tosi looginen , jopa helppo. Putkesta putken kautta putkeen. Kuusi putkeen menoa, Tabe tykkää! Eikä yhtään epäloogista putkenpäätä! Tää me handlataan, kunhan en unohda. Ja hyvinhän se meni, aina toiseksi viimeiselle putkelle, jolloin Tabe bongasi jotain vielä mielenkiintoisempaa ja karkasi kovaa vauhtia pois kisauralta. Luulin ensin, että radalle oli eksynyt irtokoira, mutta ratahenkilö siellä juoksi radan poikki kohti maalia korjatakseen sitä. Tuomari keskeytti ratamme ja sanoi, jotta voimme uusia radan, jolloin saadaan suoritusaika ja virheitä lasketaan vasta loppuradan osalta. Alkuhan oli siis mennyt meiltä virheettä. No hienoa, että tuomari antoi uuden mahdollisuuden. Ikävä puoli vaan oli, että sää kaikesta ennustelusta huolimatta oli kuuma, suorastaan helteinen. Ei siis sadetta vaan täyttä auringonpaistetta ja se oli jo vienyt terän sekä minusta että Tabesta. Ei ollut Taben vauhti enää parhaimmillaan ensimmäisellä yrityksellä saati sitten kymmenen minuutin kuluttua toisella. Yritin siinä sitten ennen starttia saada Taben läähätyksen tasaantumaan, kastelin tassuja ja päätä, kävelytin rauhallisesti kauempana radasta, mutta ei se paljoa auttanut. Rata oli hidas ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun todella jouduin kannustamaan Tabea kisaradalla. Puhdas rata tehtiin, mutta yliaikaa tuli vajaa sekuntti. Vähän tietenkin harmitti, mutta minkäs teit. Elämä on. Ehkä enemmän olisi harmittanut, jos kyse olisi ollut viimeisestä SM-nollasta.
Olin kuitenkin tyytyväinen, että saatiin lähes kaksi puhdasta rataa pienen paineen alla. Ja, no tällä radalla se ei ehkä näkynyt, mutta edellisellä olin kuulemma ottanut jopa muutaman juoksuaskeleen! Näin Mimmi vakuutti! Josko sitä vielä oppisi juoksemaankin uudelleen! Ai niin, mielenkiintoinen tapa kuuluttaa kilpailuja: seuraavana vuorossa numero 12 valmistautuu numero 13. Ei nimiä, ei rotuja, ei tuloksia. Pelkästään vuorossa olevan numero sekä seuraava numero.
Näillä kokemuksilla rikkaampina sitten takaisin mökille. Lauantaiehtoo saunottiin, syötiin muurinpohjalettuja ja seurusteltiin, Helmikin oli tullut isin ja äidin kanssa mökille. Ja kaikki meidän koirat olivat Helmille Tapeja!
Tänään Tabe, Turpo ja Riesa sitten nauttivat kesästä täysin sydämin ja keuhkoin, mahdollisten naapurien iloksi, ehkä jopa harmiksi. Kävivät siis keskenään uimassa kolme-neljä kertaa. Ja tää uiminen siis tarkoittaa sitä, että juoksevat edestakaisin laituria pitkin, sitten Turpo hyppää veteen ja pomppii sieltä laiturille huutavia Tabea ja Riesaa kohden, kunnes, yleensä, Tabe hyppää Turpon seuraksi veteen ja Riesa jää huutamaan laiturille. Vedessä Tabe ja Turpo yrittävät hukuttaa toisiansa, kunnes Riesa hyppää mukaan ja kohta kaikki nousevat laiturille ja sama toistuu uudestaan ja uudestaan. Ja kivaa on, ainakin koirilla. Ja kaiken kukkuraksi Tabe sai tänään vielä nauttia Mimmin hierontasessiosta. Lihakset olivat kuulemma paremmassa kunnossa kuin keskiviikkona. Toivottavasti ovat edelleenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti